Liikuntaohjaajat
HAMKOn järjestää ohjattua liikuntaa toimipisteittäin. Lajitarjonta on toimipistekohtaista, joten katso lisätietoa oman toimipisteesi kohdalta.
Hämeenlinna
Katri
Heissan! Olen toista vuotta täällä Hamkissa ja luonnonkauniissa Hämeenlinnassa. Tänä syksynä käynnistyi siis toinen opiskeluvuoteni, tällä kertaa aivan virallisestikin ohjaustoiminnan puolella. Kulttuuriala on erittäin lähellä sydäntäni, mutta vähintään yhtä iso paikka siellä on myös kaikelle liikunnalle ja ulkoilulle. Rakkaimpia harrastuksiani ovat maastopyöräily, juoksulenkkeily, suunnistus, melonta, seikkailukisat, hiihto ja lautailu lumella. Jonain päivänä listassani on myös tanssi ja kiipeily. Mikäpä muukaan, kuin venyttely kuuluu myös olennaisesti jokaviikkoiseen ohjelmaani.
Kaisa
Heippa! Olen 23-vuotias hämeenlinnalainen neljännen vuoden terveydenhoitajaopiskelija. Tottelen nimeä Kaisa. Liikunta on ollut jo pitkään lähellä sydäntäni erityisesti kuntosalin ja ulkoilman muodossa, ja sitä on myös siivittänyt vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaminen. Lihaskuntopainotteiset kuntojumpat ovat erikoisalaani. Mottoni kuuluu näin: kaikkea kohtuudella - välillä voi silti vähän kokeilla rajojaan. Nähdään jumpissa!
Annu
Moimoi! Olen hymysuinen syntyperäinen Lappeenrantalainen, toista vuotta HAMKissa pyörivä, tuotekehitysopiskelija. Nimeni on Annaliisa, mutta sen voi lyhentää muotoon Annu, ja tottelen sitä nimeä jopa paremmin. Liikunta on kuulunut isona osana elämääni pienestä lähtien. Eniten aikaani vievät jalkapallo, kuntosali ja lenkkeily. Toki minut löytää usein uimahallista, luistinradoilta, laskettelukeskuksista sekä erilaisilta pallopelikentiltä -etenkin salibandy. Ohjaan kuntoliikuntaa/circuitia ja toivotan kaikki tervettuleiksi hikoilemaan hyvän musiikin tahdittamana, iloisin mielin :)
Leena
Hei! Opiskelen ensimmäistä vuotta ohjaustoimintaa Wetterhoffilla. Taustani on melko mediapainotteinen ja olenkin kiinnostunut medioista ja niiden tuotteista sekä teknisesti, että suhteessa yhteiskuntaan ja sen ilmiöihin. Pidän luonnosta ja vietänkin melko paljon aikaa koirani kanssa Aulangon metsissä.
Afroon hurahdin viitisen vuotta sitten. Vallattomat rumpurytmit, rento meininki ja tietynlainen suurpiirteisyys ovat olennainen osa afroa. Mielestäni ei ole oikeaa tai väärää tapaa liikkua, on vain erilaisia tapoja. Tärkeintä on se, että kaikilla on hauskaa! Tervetuloa tunneille! Leena Kuoppa-aho /afro ja (luova tanssi)
Juhnu
Heissan! Olen 23-vuotias lahtelainen ja opiskelen ensimmäistä vuotta rakennusalaa Hämeenlinnassa. Kaikenlainen liikunta on ollut tärkeä osa elämääni, mutta suurimman ajan ovat vieneet jääkiekko, erotuomarointi, punttisali ja salibandy. Nyt keväällä alan ohjaamaan lihaskuntopainotteisia "jumppia" ja toivottavasti saadaan väkeä mukaan nauttimaan kun hiki virtaa ja pulssi kohoaa. Nähdään hattelmalahallilla!
Ville
Morjesta! Olen 26-vuotias liikuntasihteeri from Savo. Koulutukseltani olen liikuntaneuvoja/erityisryhmien liikunnanohjaaja. Liikunta on lähellä sydäntäni, kuten myös keuhkot ja maksa. Harrastan liikuntaa mahdollisuuksien mukaan monipuolisesti, mutta pallopelit ovat mieluisimpia, etupäässä jalkapallo. Juha Vuorisen kirjallisuus ja kuivat jutut luettakoon myös harrastuksiin. Muutin vasta kesäkuun alussa Hämeenlinnaan ja olen kotiutunut hyvin harjoiteltuani 3- vuotta Tamperelaisten kanssa (kivaa kansaa). Kotipaikkakunnastani huolimatta en ole kiero, vaan hyvin suora ;). Ohjaan kevyttä perusjumppaa. Reippaita jumppahetkiä itsekullekkin!
Sinustako liikuntaohjaaja?
Haemme toimintaamme mukaan lisää liikuntaohjaajia, jotta saamme monipuolistettua liikuntatarjontaa toimipisteittäin. Sinulla ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta tai koulutuksista liikunnan ohjaamisesta. Riittää, että olet reipas, pirteä ja halukas ohjaamaan erilaisia lajeja. Koulutamme sinut erikseen, mikäli se on tarpeen.
Liikuntaohjaajaksi ryhtyminen ei sido sinua yhtään sen enempää kuin itse haluat. HAMKOn liikuntasihteeri sopii henkilökohtaisesti jokaisen liikuntaohjaajan vedettävien lajien/ jumppien määrän, jumppalajin sekä jumppien ajankohdan.
Lisäksi kanssasi sovitaan henkilökohtaisesti työsuhteesi pituus. Toiveena on, että voit sitoutua ohjaamaan liikuntaa ainakin lukuvuodeksi kerrallaan.
Jumppien vetäminen on erittäin hauskaa hommaa joka samalla antaa sekä ohjattaville että sinulle itsellesi oikein hyvän olon. Ole rohkea ja ota yhteyttä!
Liikuntaohjaajan lyhyt oppimäärä:
- Olet innokas liikkuja
- Ota yhteyttä HAMKOn liikuntasihteeriin
- Tarvittaessa sinut koulutetaan
- Kanssasi sovitaan henkilökohtaisesti työsuhteen pituudesta ja ohjattavien tuntien määrästä
Tutustu liikuntatarjontaamme ja ota yhteyttä liikuntasihteeriimme!




