Hyppää sisältöön

Mikä HAMKO?

Jokaisessa ammattikorkeakoulussa tulee AMK-lain mukaan olla opiskelijakunta. Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta – HAMKO on opiskelijalähtöinen ja tehokas vaikuttaja, joka toimii opiskelijoiden edunvalvojana Hämeen ammattikorkeakoulussa.

Yksi opiskelijakunnan tärkeimmistä tehtävistä on saada opiskelijoiden mielipiteet kuuluviin ja tehdä HAMKista entistä parempi paikka opiskella. Opiskelijoiden etua valvotaan ja ajetaan monin tavoin:

  • edustamalla opiskelijoita HAMKin sisäisissä työryhmissä,
  • vaikuttamalla paikallisiin päättäjiin ja
  • huolehtimalla opiskelijaedustuksesta esimerkiksi korkeakoulun hallinnossa

Näin taataan opiskelijanäkökulma heitä koskevissa asioissa.

Lisäksi opiskelijakunta kouluttaa tuutoreita ja ylläpitää aktiivista opiskelijakulttuuria järjestämällä erilaisia tapahtumia. Opiskelijakunnan jäsenyyden merkkinä on virallinen opiskelijakortti, jolla saa lukuisia alennuksia ja etuja.

Ylintä päätäntävaltaa opiskelijakunnassa käyttää 21-jäseninen edustajisto, joka valitaan vuosittain vaalilla jäsenistön keskuudesta. Käytännön toiminnasta vastaavat edustajiston valitsema hallitus yhdessä työntekijöiden kanssa.

Liity jäseneksi!

Hei HAMKin opiskelija, liity oman opiskelijakuntasi jäseneksi! HAMKO on just sun edunvalvoja – ja jäsenyytesi merkki on virallinen opiskelijakortti tuhansine opiskelijaetuineen ympäri Suomen.

Liity jäseneksi Uusi jäsenyys